Realististen tavoitteiden asettaminen

Ajattelin kirjoittaa tavoitteiden asettamisesta näin perusliikkujan näkökulmasta ja itseäni esimerkkinä pitäen käyn yhden projektin läpi, josta ainakin allekirjoittanut voi taas koittaa ottaa opiksi.

Käsiseisontapunnerrus oli liike jota lähdin tavoittelemaan tosissani 2015 alussa. Yhtään tietämättä liikkeen haasteellisuutta asetin ‘takarajaksi’ juhannuksen. Sivutavoitteiksi asetin muita voimistelupohjaisia liikkeitä kuten raa’an palomiespunnerruksen eli muscle upin ja human flagin. Tyypillistä tavoitteellisuutta itselleni eli optimistisesti liikkeelle. (Kuvamateriaalia liikkeestä jutun lopussa)

Tavoitteet toimivat itselläni isoina motivaattoreina. Jonkinlainen kilpailu edes itseään vastaan on aina oltava käynnissä. Tässäkin tapauksessa tavoitteet on asetettu niin korkealle, etten todennäköisesti saavuta niitä määräaikaan mennessä. Tietoinen valinta ainakin tietyllä tasolla.

Pohjia oli voiman osalta toki salin puolelta. Muuta kehonpainotreeniä oli hiukan ehditty aloittaa ja telinevoimistelutreenit aloitettuani tein ensimmäisen kuperkeikan sitten kouluaikojen. Minkäänlaista pohjaa voimisteluun ei siis ollut ja treenattavaa melkoisesti.

Nopeasti kävi ilmi, että pelkkä käsiseisonta on todella vaikea liike hallita. Määrällisesti voimaharjoittelu oli valmiiksi jo korkeahkolla tasolla ja nyt harjoitteluun piti ottaa lisäksi taitopohjaista harjoittelua. Monista lähteistä kävi ilmi, ettei auta muuta kuin seistä käsillään paljon, jotta oppii liikkeen hallitsemaan. Työtä käskettyä ja kolme kertaa viikossa vähintään käsiseisontaharjoittelua muun treenin lisäksi. Määrä lisää rasitusta entisestään ja samalla palautuminen kärsii. Uudet liikkeet vaativat myös totuttamista nivelten osalta ja parin kuukauden harjoittelun jälkeen jouduttiin ensimmäisen kerran pitämään taukoa treenistä kipeytyneiden ranteiden vuoksi. Tästä oppineena vähensin treenin määrää ja lisäsin laatua. Lämmittelyjä tuli tehostettua entisestään ja ranteiden kuin myös olkanivelen liikkuvuusharjoittelut tuli aloitettua.

Muscle-up onnistui melko helposti kiitos voimapohjien. Human flagia en ollut edes ehtinyt aloittaa ja kässäripunnerrus oli vielä kaukainen haave. Kässärin harjoittelu jatkui intesiivisesti ja pieniä askelia eteenpäin otettiin. 4-5kk jälkeen oli kuitenkin selvää, ettei tavoite tule täyttymään aikamääreeseen mennessä. Sain satunnaisia 10s hallittuja pitoja tehtyä. Tässä vaiheessa olin jo ehtinyt kuulla eri lähteistä, että käsiseisonta voi vuodenkin harjoittelun jälkeen olla vielä pahastikkin hakusessa. Huhhuh.

Luovuttaahan ei pysty, mutta jalan murtuminen kesällä aiheutti omat murheensa harjoitteluun. Olkapääkin aika-ajoin ilmoitti itsestään. Jalan murtumisen jälkeen yritin lähinnä ylläpitää jonkinlaista kuntoa ajatuksena aloittaa syksyllä homma uudestaan.

Määrällisesti syksyllä tuli erilaisia harjoitteita tehtyä 6-9 viikkoon. Tähän kun yhdistää fyysisen työn niin palautuminen ei varmasti ollut optimaalista. Kehityin kuitenkin koko ajan joka osa-alueella ja jouluna 2015 sain tehtyä ensimmäisen (video) kässäripunnerruksen oikeastaan ensimmäisenä kertana kun sitä tosissani yritin tehdä. Tavoite siis täyttyi, mutta aikaa meni puolet suunniteltua enemmän. Fiilis oli tietysti loistava kuten videon lopussa olevasta tuuletuksesta voi havaita. Liikkeen toistettavuus parani vielä seuraavan kahden kuukauden aikana ja muscle uppeja saatiin jo muutama putkeen raakana tehtyä. Human flagin tutoriaalejakin tuli hiukan jo katseltua eli homma oli taas hyvässä vauhdissa.

Sitten päästäänkin itse aiheeseen eli realististen tavoitteiden asettamiseen. Vuoden 2016 alun jälkeen kärsin erilaisista flunssista. Näistä selvinneenä seuraavaksi lähentäjälihas repeytyi. Harjoittelu jatkui ilman jalkaliikkeitä kunnes itsestään ilmoitellut olkapää hajosi kunnolla. Tähän myös päättyi harjoittelu oikeastaan kokonaan. Näin jälkiviisaana voi tietysti sanoa, että flunssakierre ja vammat olivat tulosta huonosta palautumisesta. Liian kovat tavoitteet pohjiin nähden johti liian kovaan harjoitteluun ja jonkinasteiseen ylikuntoon jonka lopputuloksena sairasteluja ja paikkojen hajoamista.

Jotain tästäkin olisi hyvä oppia. Jatkossa tavoitteet täytyy asettaa realistisemmin. Vaikka isot tavoitteet todella potkivat eteenpäin on niillä myös varjopuolensa. Elämässä täytyy tehdä muutakin kuin töitä, treenata, syödä ja nukkua. Täytyy myös ymmärtää työn ja muun stressin kuormitus ja treenimäärät suhteuttaa sen mukaan millainen elämäntilanne on. Tavoitteita saa ja pitää olla edelleen, mutta palautumisen laatuun on syytä kiinnittää huomiota enemmän varsinkin kun ikäkin auttamatta tekee tehtävänsä. Uskon myös, että tulokset voivat määrällisesti pienemmällä harjoittelulla olla samaa tasoa jos harjoittelu tapahtuu paremmin palautuneena.

Kuntoliikkujan tai aloittelijan onkin syytä miettiä omaa kuntotasoaan ja ajankäyttöään. “Montako kertaa viikossa pystyt liikuntaa harrastamaan pitkässä juoksussa?” Tämä on tyypillinen kysymys jonka kysyn asiakkailtani, jotka ovat harrastuksessaan alkuvaiheessa tai vasta aloittamassa. Vastauksesta kannattaa melkein vielä vähentää yksi tai kaksikin kertaa niin ollaan varmaan realistisessa tasossa, jonka harjoitusohjelmaan voi rustata. Alussa intoa puhkuen varmasti tuntuu, ettei määrällä ole rajoja. Palautuminen on kuitenkin hyvin tärkeää kuten todettua ja kuntoliikkujalle tärkeintä on tasainen suorittaminen kuin korkeat ‘piikit’ joita seuraa totaali lopettaminen. Harjoittelussa voi tulla viikkojenkin taukoja, mutta pitkät, kuukausien tai jopa vuosien tauot ovat hyvin haitallisia terveydellisesti ja niitä ei paikata muutaman viikon tai kuukauden projektilla.

Maltti on valttia, hiljaa hyvä tulee ja mitä näitä nyt onkaan. Näitä ainakin allekirjoittanut tulee itselleen ja asiakkailleen hokemaan jatkossa hiukan useammin.

Varaa oma aikasi tästä Kysy mitä tahansa -personal trainer konsultaatioon niin käydään sinun tavoitteitasi yhdessä läpi.