Oskun ja Iiron leikkimielisen painonpudotuskisan välimittaus. Ei huonooo..

Lue mitä tästä aiheesta aiemmin on kirjoitettu tästä linkistä.

Ei tapahdu mitään, ei varmasti tapahdu, pyörii monen laihduttajan ja kuntoilijan mielessä jossain kohtaa. Painonhallinta ei ole mikään pikamatka, eikä maisema vaihdu vilisten – ei varsinkaan lenkkipolun ulkopuolella.

Minulla oli kuutisen viikkoa terveellistä ruokavaliota takana. Olin tuona aikana myös muutamia liikuntasuoritteita pyrkinyt ottamaan mukaan arkeeni. Kävelin välillä töihin, ostin salikortin (käyden myös salilla) ja kävin kerran viikossa urheilemassa ohjatusti.

Mutta tuntui ettei painossa ole tapahtunut mitään muutosta. Tuijottelin toisaalta vaa’an sijaan peiliä. Eikä pelkkä vaakakaan välttämättä olisi kertonut minulle totuutta siitä missä mennään. Päätin palata sinne mistä kaikki alkoi. Kehonkoostumusmittaukseen.

Epävarmuus, motivaatiopula, tuskaisen hidas eteneminen ja kaikki muut negatiiviset fiilikset vaihtuivat parissa minuutissa hymyyn ja onnistumisentunteeseen. Reilussa kuudessa viikossa oli hävinnyt viisi kiloa painoa, josta rasvan osuus oli yli neljä kiloa. Kahdeksan voipaketillista oli poissa.

(Oskun kehonkoostumusmittausten tulokset ennen ja jälkeen. Isompi kuva? Klikkaa kuvaa)

Ei meikäläisestä mitään fitness-vartaloista veistosta ole tulossa ikinä, mutta viisi pudotettua kiloa oli minulle hyvä suoritus noin lyhyessä ajassa. Jos minulle sanottaisiin, että painaisin vuoden päästä 12 kiloa vähemmän mitä nyt, pitäisin sitä tosi kovana juttuna. Se tarkoittaisi noin kilon pudotusta per kuukausi. Nyt kuudessa viikossa viisi kiloa… perspektiiviin asettaminen nosti entisestään saavutuksen arvoa.

 

Ja sillä arvolla on todellakin väliä. Motivaatio on koetuksella, hyvä olo ja itseluottamus on välillä etsittävä väkisin jostain syvältä rasvan alta. Mutta kehonkoostumusta kannattaa mielestäni tsekkailla muulloinkin kuin vain lähtöviivalla ja maalissa. Väliraportit ovat tärkeä osa tavoitteellisen elämäntapamuuttujan reittiä – oli motivaatiovaikeuksia tai ei.

Mikäli sinulla on painonhallintaan, elämänmuutokseen tai tavoitteelliseen treenaamiseen liittyvä elämänvaihe menossa, suosittelen todella lämpimästi kehonkoostumuksen mittaamista vaikka joka toinen kuukausi. Tiedät missä menet. Myös lenkkipolun ulkopuolella.

-Osku

Mikä on kehonkoostumusmittaus? Lue lisää täältä.

Oman aikasi kehonkoostumusmittaukseen voit varata suoraan täältä.